Vuodatus toimii taas, vaikka kivasti viime vuosien kuvat onkin poistuneet. En ole päivittänyt hirmu aktiivisesti, joten ei sinänsä ole suuri menetys.

Asiaan. Kisattiin kesän aikana (touko-elokuu) neljässä kisassa yhteensä kahdeksan starttia. Eli ihan ei elämä täyttynyt agilitysta ja hyvä niin. Näistä kaikista kerättiin yhteensä kolme nollaa, kolme vitosta ja kaksi jotain surkimustulosta :). Neljä palkintosijaa ja yksi agilityserti. Olen tyytyväinen, ihan supertyytyväinen.

Nopeasti laskettuna yhteensä 40 saalistetusta virhepisteestä keppien aloituksesta on haalittu 30 ja renkaalta 10, joten tietää ainakin mitä treenata.

Sohvi on nykyään tosi hyvin ohjattavissa, se ei ole hidas eikä nopeakaan. Hakee esteitä kohtalaisesti, mutta on kuuliainen eikä helposti tee itsenäisiä ratkaisuja. Jatketaan harjoituksia sekä myöskin kisaamista selkeänä suuntana ne kolmoset.

Lisäilen kuvia Seinäjoen 4.8. kisoista tähän, kunhan niitä nettiin ilmestyy.

Käytiin kisaamassa Seinäjoella viimeviikonloppuna. Ja peräti kolme rataa, ohhoh.  Täytyy todeta ettei ykkösissä kyllä tarvinnut tätä osaamisen vaihetta hävetä :). Tehtiin ekaksi kaksi vitosta, jonka jälkeen totesin että näitä ei oikeastaan tarvita lisää. Vikasta sit tulikin nolla :). Ekalla radalla oltiin toisia ja vikalla kolmansia. Tuomareista Mujunen oli tehnyt sellaisen juokse-koirasi-vieressä-ja-katso-mihin-se-riittää -radan. No eihän se riittänyt mihinkään, joten sitten pitää blogissa selitellä :D. Mutta kyllä mun mielestäni agilitykisassa pitää testata ykkösissäkin muutakin kun sitä, osaako koira mennä suoraan.

Olen palkannut Sohvin nameilla muutaman kerran treeneissä, jotta olisi jotain toivoa lähdössä pysymisestä. Nyt se oli sit hidas tai sellainen jähmeä. Toki ihanneajat alittu, mutta meno tosi kankeaa. Eilen piti ottaa treeneihin palkintolelu käyttöön ja johan se vauhtikin sieltä taas löyty. Varmasti lähtee ainakin 5 sek. kisa-ajoista pois, jos tuon saa siirrettyä niihin tilanteisiin. Kuulostaa ihan jonkun true-kisaajan selitykseltä. Eijei. Muutamia startteja voitaisiin ottaa kesän aikana ja katsoa mikä on lopputulos. Tavoitteena mulla ois kyllä saada Sohvi joskus kolmosiin.

Niin joo. Koiruus täytti viime viikolla viisi. Jo. Aika kuluu.

 Pari Kati Kuuttilan ottamaa kuvaa kisoista:

Jesh, sehän on jo maaliskuu! On pikkuisen koomista, että muutin Jyväskylästä pääkaupunkiseudulle, enkä ole eläissäni nähnyt tällaista lumentuloa kun nyt alkuvuodesta. Sehän on oikein hyvä juttu yhdistettynä siihen, että täytyy lähteä joka aamu töihin autolla, eikä kaupungin aurauskalusto taida "ihan" olla ajan tasalla. Noh, yli tästä, pianhan tuo lumi sulaa pois.

Täällä pystyy lenkkeilemään lähes täysin kevyen liikenteen väyliä pitkin. Nyt talvella on tullut tavaksi pitää Sohvia irti, koska kukaan ei pyöräile ja se on vaan niin kiltti. Ohittaa lähes kaiken ilman ongelmaa. Toki pistän kiinni jos tulee hankalan näköistä koiraa tai muuta vastaan. Ekat pari vuotta tuon otuksen elämästä epäilin tosissani, onko tässä nyt ihan mulle sopiva rotu. Nyt se alkaa kuitenkin olla niin OMA kun koira voi vaan olla ja helppous yhdistettynä siihen että se on kuitenkin pohjimmiltaan melkoinen kelmi, on todella hauska yhdistelmä.

Vaikka välillä olen sitä mieltä, että meidän kannattaisi pysyä ainoastaan lenkkipoluilla ja kotisohvalla, menin kuitenkin eilen maksamaan agilitylisenssin. Iltapäivä kului HAU:n viikonloppukurssilla ja pystyttiin vetäisemään treenirata ekalla yrittämällä nollana läpi. Se oli ehkä arviolta ykkös-kakkosluokan tasoa. Tietenkin niitä virheitä alkoi sit tulla kun lähdettiin kokeilemaan erilaisia juttuja ja hakemaan nopeampaa aikaa. Kompastuskivistä keinu on lähes selätetty, samoin rengas. Lähdössä pysyminen edelleen epävarma, kepit treenausvaiheessa. Mutta eiks ykkösissä nyt vähän saa ollakin... Katselin jo vähän kisoja tuohon kolmen viikon päähän... KÄÄK!!

...nimittäin minä! Miten joku voi olla agilityohjaajana niin typerä. Treeneissä rataan tutustuessa toteaa "tuota kohtaa se ei osaa mutta kokeilen silti ja tuota estettäkään se ei osaa, mutta radassa varmaan joo". Hiphei. Ei kun ei. Ainut kohta mikä sujui tänään, oli se, etten lähtenyt tekemään toistoja väärin.

Kisatessa ei ole mun mielestä mikään synti, mikäli jokainen twisti, valssi, jaakotus ja puukotus (okei, se ei ole kuvio) ei ole hallussa, kyllä minä ohjauslinjojen kanssa ykkösissä selviän. Vähän ainakin. Mutta mikäli a) koira ei pysy lähdössä b) koira ei osaa rengasta, keinua, pujottelua c) takaakierrot ja pimeät putkikulmat on alkeistasolla...se on jo noloa! Ratkaisu tähän on avain halliin ja asioiden perusteellinen kouluttaminen ihan omalla ajalla rauhassa.

Koirahan on siis hieno ja tekee kaiken niinkun sille on opetettu. Ongelma on se, ettei ole opetettu. Vielä.

En tiedä lukeeko blogia enää kukaan, mutta kirjoittelen omaksi huviksi aina välillä.

Otsikko viittaa siis siihen, että ollaan käyty nyt kahdesti HAU:n treeneissä testaamassa, josko saataisiin talvikaudeksi harjoittelupaikka. Ja on se jännä. Enää ei ole tuntunut siltä, että käsissä on koira, joka räjähtää hetkenä minä hyvänsä pieniksi, hyvin energiapitoisiksi, atomeiksi. Raivoisa se toki on radalla edelleen, mutta jotenkin siedettävällä tavalla.

Eilen tehtiin pätkiä viikonlopun MM-kisoista ja saatiin jotain jopa onnistumaan. Treenit veti hyvin pitkään Suomen huipulla kisannut ohjaaja, ja viimein oli ryhmätreeneissä (since 1997) sellainen olo, että saa omaan toimintaansa vinkkejä, joiden vaikutus näkyy heti. Ei arpomista vaan oppimista, mikä tunne! Tajusin olevani ajatuksissani radalla jonkun berninpaimenkoiran kanssa, jolle pitää suoristaa linjat hypyille, koska se ei jättimäisen kokonsa takia käänny pienessä tilassa. Luulin että valssaaminen on "so last season", olin melko lailla väärässä. Tuo ikiaikainen kuviohan toimii jos sen iskee oikeaan väliin. Sohvi on kuulemma loistava ja sen kanssa pitäis laittaa tavoitteet korkealle. Voi kääk. Tavallaan sen tiedänkin ja tavallaan pelkään mitä siitä seuraa jos tähän hurahtaa taas.

Nyt pitäisi saada kuntoon lähdössä pysyminen (!!! tuhat huutomerkkiä tähän !!!) , rengas, keppikulmat ja tutustua eri lailla rämähtäviin keinuihin. Näiden jälkeen uskaltaisi ehkä vähän katsella kisakalenteria... Tietenkin jotain korkeampia ohjauksellisia tavoitteita voisi asettaa ennen kisoihin raahautumista, mutta kokeilunhalu jyrää perfektionismin :).