En tiedä lukeeko blogia enää kukaan, mutta kirjoittelen omaksi huviksi aina välillä.

Otsikko viittaa siis siihen, että ollaan käyty nyt kahdesti HAU:n treeneissä testaamassa, josko saataisiin talvikaudeksi harjoittelupaikka. Ja on se jännä. Enää ei ole tuntunut siltä, että käsissä on koira, joka räjähtää hetkenä minä hyvänsä pieniksi, hyvin energiapitoisiksi, atomeiksi. Raivoisa se toki on radalla edelleen, mutta jotenkin siedettävällä tavalla.

Eilen tehtiin pätkiä viikonlopun MM-kisoista ja saatiin jotain jopa onnistumaan. Treenit veti hyvin pitkään Suomen huipulla kisannut ohjaaja, ja viimein oli ryhmätreeneissä (since 1997) sellainen olo, että saa omaan toimintaansa vinkkejä, joiden vaikutus näkyy heti. Ei arpomista vaan oppimista, mikä tunne! Tajusin olevani ajatuksissani radalla jonkun berninpaimenkoiran kanssa, jolle pitää suoristaa linjat hypyille, koska se ei jättimäisen kokonsa takia käänny pienessä tilassa. Luulin että valssaaminen on "so last season", olin melko lailla väärässä. Tuo ikiaikainen kuviohan toimii jos sen iskee oikeaan väliin. Sohvi on kuulemma loistava ja sen kanssa pitäis laittaa tavoitteet korkealle. Voi kääk. Tavallaan sen tiedänkin ja tavallaan pelkään mitä siitä seuraa jos tähän hurahtaa taas.

Nyt pitäisi saada kuntoon lähdössä pysyminen (!!! tuhat huutomerkkiä tähän !!!) , rengas, keppikulmat ja tutustua eri lailla rämähtäviin keinuihin. Näiden jälkeen uskaltaisi ehkä vähän katsella kisakalenteria... Tietenkin jotain korkeampia ohjauksellisia tavoitteita voisi asettaa ennen kisoihin raahautumista, mutta kokeilunhalu jyrää perfektionismin :).